kun pistäessään pyykkejä kuivumaan, huomaa unohtaneensa jonkin vaatteen taskuun pesun ajaksi paperinenäliinan. Valkoista nöyhtää onkin sitten joka paikassa.

Kauniina kesäpäivinä on vaikeampi olla sinkku kuin tavallisesti. Aurinko houkuttelee rakastavaiset poistumaan sohvannurkista ja tekemään invaasion kaupungin kaduille ja puistoihin. Sateisina kesinä tunne tulee enemmän sisältä päin. Matkalta palaaminen tuntuu turhalta kun kukaan ei kaipaa takaisin. Vaikka on kivaa olla itsenäinen, olisi paljon mukavampaa, jos joku olisi asemalla vastassa.

Ja kyllähän joku aina jossain kaipaa. Olen jo useamman kerran kesän aikana kuullut lauseen: Mulla on ikävä sua. Vaikka toivon, että joku odottaisi palaamistani, tuohon lauseeseen on vaikea suhtautua. Miten siihen kuuluu vastata? Monille ”minä rakastan sinua” on se lause, johon on vaikea asennoitua, joka on vaikea ottaa vastaan ja johon on vaikea vastata. Mulle ikävään vastaaminen on paljon hankalampaa. Se johtuu varmaan siitä, että itse olen huono ikävöimään. Osaan kyllä kaivata sellaista, mitä en saa, jotain mitä en ole kokenut tai haluan vielä kerran kokea. Osaan kaivata tunteita ja merkityksiä. Osaan kaivata ihmissuhteita, mutten ikävöidä ihmistä, enkä varsinkaan paikkaa. Ehkä vain ole löytänyt sitä oikeaa ikävöitävää.

Juuri miettiessäni tätä ikävömisasiaa, kaverini soitti. Kertoi, miten hölmöltä tuntui, kun ei millään haluaisi lähteä viikoksi eri paikkakunnalle kuin puolisko. Pariskunnalla on ollut vähän kivikkoista tai ainakin ruusunpiikkejä matkan varrella, joten totesin, eikös ole hyvä merkki, jos ei haluaisi lähteä pois, jos aavistaa ikäväntunteen ikävyyden jo ennen kuin on lähtenytkään.

Eilen käytiin katsastamassa paikallista lauantai-illan huumaa ja sunnuntaiaamuna oli vuorossa kirppistelyä. Ihanaa, kun täällä kaikki on niin lähellä, että voi aina huristella menemään fillarilla.

Kirpparilta tein ehkä vähän liian monta löytöä, jotka on nyt pakko tässä esitellä. Rahaa meni yhteensä 7 euroa eli tein kyllä hyviä kauppoja. Raparpereista tulee vielä tänään soppaa.

Runotorstain tämän viikon aiheena on tankaruno. Minua inspiroi aiheen valinnassa tangan alkuperäinen tarkoitus (mikäli wikipediaan on uskomista) salaisena kiitosviestinä yhdessä vietetystä yöstä.

Yön valosaaste

kätkee tähdet yltäni

näkymättömiin.

Silti, viime yönä näin

monta aurinkokuntaa.

Edit 6.6. : Syntyi toinenkin tanka ihan sattumalta. Suihkureissu kesti kauan, kun piti laskea tavuja.

Tipahdin järveen.

Saman tien voi saunoa.

Sä suutelet pois

saippuat silmistäni.

Vaatteet ovat jo kuivat.

Suvun juhlissa täti ei enää kysellytkään, onkos siellä opiskelukaupungissa maukavia nuoria miehiä tai olenko löytänyt jonkun. Sen sijaan hän kysyi varsin muodollisin sanakääntein, onko minulle muodostunut opiskelukaupungissa mukava ystäväpiiri. Pitäisi varmaan olla onnellinen siitä, etten joutunut enää kärsimään serkuskatraan ainoaan naimattomaan tyttöseen kohdistuvia kyselyitä. Hiukan kuulosti kuitenkin siltä, että minua pidetään toivottomana tapauksena (täti-ihmisten mielestähän elämässä ei tunnetusti ole muuta tarkoitusta kuin "päästä naimisiin") ja nyt kysellään, että onko mulla edes kavereita.

Toinen täti-ihminen kysyi sentään, että onko mulla ikävä Tukholmaan, että jäikös sinne jotain.

Ulkona on jääkaappikylmää ja kesäkämppäni on aivan jäätävä. Se on ollut pari viikkoa kuin pätsi ja nyt kun lämpöä kaipaisi, se on tipotiessään.